TarjousjahtiPicodi.comin raportit ja selvitykset

Paljonko aikaa tarvitaan miljoonan euron tienaamiseen?

Picodi13.4.2023

Harva tulee miettineeksi, kuinka paljon rahaa on ansainnut palkkatuloina työuransa aikana. Picodi.com tarttui aiheeseen ja laski, montako työvuotta tarvitaan miljoonan euron tienaamiseen eri maissa. Laskelma tehtiin maiden keskiansion pohjalta.

Miljoonan euron ansaitsemiseen kuluva aika

Vertailussa oli mukana yhteensä 102 maata. Vertailun perusteella miljoonan euron ansaitseminen onnistuu nopeimmin sveitsiläisiltä. Sveitsin keskimääräisellä kuukausiansiolla maaginen miljoonan euron raja ylittyy vain 15 vuodessa ja 3 kuukaudessa. Ansaitsemalla sveitsiläistä keskiansiota onkin mahdollista tienata työuran aikana yhteensä jopa 3 miljoonaa euroa, mikäli työura alkaa jo parikymppisenä ja eläkkeelle jäädään noin 65* vuoden iässä.

Vertailun toiselle sijalle sijoittui Singapore, jossa miljoonan euron tienaamiseen kuluu keskimääräisellä ansiolla aikaa 18 vuotta ja 2 kuukautta. Kahden miljoonan euron ansaitseminen maan keskimääräisellä palkkatasolla ei myöskään pitäisi olla mahdotonta tyypillisellä työuran pituudella. Esimerkiksi työuransa 24-vuotiaana aloittava singaporelainen saa kaksi miljoonaa euroa kokoon vajaa kolme vuotta ennen maan vanhuuseläkeikää, mikäli työuralla ei ole taukoja**. Vertailun kolmannelta sijalta löytyy Luxemburg. Luxemburgilaisilta mijoonan euron ansaitseminen palkkatuloina vie 4 kuukautta pidempään kuin singaporelaisilta. Summa on kasassa keskimääräisellä ansiotasolla 18 vuodessa ja 6 kuukaudessa. Muita kärkiviisikkoon kuuluvia maita ovat Yhdysvallat sekä Islanti.

Suomi sijoittui vertailussa sijalle 18. Keskimääräistä suomalaista ansiota nauttiva palkansaaja saa miljoona euroa kerrytettyä 32 vuoden ja 8 kuukauden työskentelyllä. Mikäli työskentelee keskimääräisen suomalaisen työuran, tulee palkkatuloja tienattua työuran aikana yli 1 200 000 euroa. Ruotsalaiset jäivät vertailussa suomalaisten taakse – ruotsalaisilta kuluu miljoonan euron ansaitsemiseen vuosi suomalaisia kauemmin. Muista Pohjoismaista Tanska löytyy vertailun sijalta 9. ja Norja sijalta 11.

Suomen kanssa saman tai hieman korkeamman palkkatason maita ovat Iso-Britannia, Irlanti ja Hongkong. Etelänaapurimme Viro löytyy vertailun sijalta 36. Virolaisilta miljoonan euron kerryttämiseen palkkatuloilla menee keskimäärin 64 vuotta ja 6 kuukautta, eli keskiansiota nauttiva virolainen ei saa nykyisellä keskipalkalla miljoonaa euroa kokoon työuransa aikana. Mikäli työura kuitenkin kestäisi yli 60 vuotta, saa virolainen ensimmäisen miljoonansa kasaan siinä vaiheessa, kun suomalainen on melkein tienannut jo toisenkin miljoonansa.

Vertailun hänniltä löytyy useita Afrikan sekä Etelä- että Kaakkois-Aasian maita. Kaikkein matalin keskimääräinen palkkataso on Pakistanissa, jossa miljoonan euron ansaitsemiseen keskipalkkaiselta kuluu hurjat 664 vuotta ja 6 kuukautta.

*Vanhuuseläkeikä Sveitsissä on naisilla 64 vuotta ja miehillä 65 vuotta.
**Singaporessa vanhuuseläkeikä on 63 vuotta.

Kuten huomaamme, miljoonan euron tienaaminen onnistuu keskipalkkaiselta useissa maissa. Toki ilman kuluja eläminen ei ole mahdollista, joten keskipalkkaisen tie niin sanotuksi oikeaksi miljonääriksi pelkillä palkkatuloilla on vaikea tai ainakin se vaatii hyvin säästäväistä elämäntapaa. Yksi hyvä keino säästää arjen kuluissa on tehdä ostoksia netissä kivijalkakauppojen sijaan. Lisäksi kun ottaa vielä vähän vetoapua Picodi cashbackistä, milojonääriksi tulemisesta tulee vähän helpompaa.

Kun otat Picodin mukaan päivittäisiin ostoksiisi säästyy rahaa siellä täällä ja lisäksi saat ostoksista cashbackiä. Muista siis hyödyntää Picodin edut, kun teet seuraavan kerran elektroniikkaostoksia Dustinhomessa , ostat puutarhatuotteita Hobby Hallista, etsit muotia Lindexistä tai House of Brandonilta tai vaikka päivität liittymäsi uuteen DNA:lla. Kun muistat Picodin tehdessäsi ostoksia, potkit monta kiveä pois tieltäsi matkallasi miljonääriksi.

Tietoa vertailun toteutuksesta

Keskimääräiset kuukausiansiot haettiin Numbeo.com-palvelusta, johon kerätään ajankohtaiset palkka- sekä hintatiedot kuukausittaisilla käyttäjäkyselyillä. Käyttäjäkyselyiden lisäksi Numbeo.com päivittää palkkatiedot kaksi kertaa vuodessa manuaalisesti virallisista lähteistä (mm. valtiolliset virastot jne.). Laskelmassa käytettiin keskimääräisiä nettoansioita. Valuuttamuunnoksissa käytettiin Google Finance -palvelun keskimääräisiä valuuttakursseja maaliskuussa 2023.

Tässä vertailussa käytetyt materiaalit löytyvät tästä (↓.pdf) taulukosta.

Materiaalin käyttöoikeudet

Tämän artikkelin infograafeja sekä tilastotietoja voidaan käyttää sekä kaupallisiin että ei-kaupallisiin käyttötarkoituksiin. Haluamme kuitenkin pyytää mainitsemaan alkuperäisen lähteen (Picodi.com) sekä mielellään linkittämään tähän vertailuuun. Mikäli haluatte kysyä meiltä vertailusta, voitte laittaa meille viestiä osoitteeseen research@picodi.com.